Etusivu
Muodostelma
Yksinluistelu
Luistelukoulu
Jääshow
Mainosmyynti
Lisenssit
Tiedotearkisto
Linkit
 Luistelukoulu

 

 

 

Luistelukoulu on suunnattu 3 - 9 -vuotiaille lapsille. Jos olet yli 9-vuotias nuori, katso luistelukouluiän ohittaneille harrastelijoille tarkoitettu Show-ryhmä.

Luistelukoulussa opitaan perusluistelua ja taitoluistelun alkeita. Normaalien opetuskertojen lisäksi luistelukoululaiset ovat mukana Joulujuhlassa ja jokakeväisessä näytöksessä Helsingin Jäähallissa. On mieleenpainuva kokemus esiintyä täydelle jäähallille, jossa yleisö nauttii esityksestä ja palkitsee esitykset raikuvilla aplodeilla.

Ryhmistä valitaan itselle sopiva aika ja paikka, jokaisella päivällä on tarjolla eri tasoisten ja eri ikäisten luistelijoiden pienryhmiä. Ryhmä kokoontuu aina samaan aikaan ja samassa paikassa koko kauden kerran viikossa. Valmentajamme huolehtivat ryhmäjaoista ja ryhmien muodostamisesta ensimmäisten tuntien aikana!

LUISTELUKOULU KÄYNNISTYY SYYSKUUN ALUSSA 

HL:n luistelukoulu aloittaa uuden kautensa syyskuun alussa. Jo kesän aikana tälle sivulle päivittyy tiedot jäähalleista, viikonpäivistä sekä harjoitusajoista. Näemme jälleen syksyllä, siihen saakka: Mukavaa kesää! 

- HL:n ohjaajat.

Lisätiedot:

HL:n toimisto
puh: 09-241 1075 (klo 10-14)
faksi: 09-477 64411
sähköposti: toimisto@hl.fi

 

 
 © 2006 Helsingin Luistelijat ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu